Wednesday 21 March 2012

Pintaa pinnemmalta sekä pixelisti

Päivä meikittä, pilottilasit pelastaa. Toisaalta enhän ihmisten ilmoilla tänään juuri käynytkään, sen verran että vein taulukkokirjan sekä laskimen lukiolle tarkastettavaksi. Perjantaina olisi lyhyen matematiikan kirjoitukset edessä. Eipä tuosta jaksa niinkään stressata, katsastan kirjoja jos jaksan.

Meikittä oleminen ei toisaalta ole mitenkään epätavallista minulle. Kouluun, silloin kun sitä kävin, meikkasin ehkä kerran kaksi kuussa. Laiskaa on elämä, ei jaksanut nousta ylös kuin kymmenen minuuttia ennen kuin bussi meni. Ei siinä mitään kerennyt, hyvä jos pakkaamaan laukun ja pukemaan jotain vaatekerrosten päältä mukaan sattuvaa. En ikinä syönyt aamuisin, en nykyäänkään, jos syön jotain ennen kymmentä aamulla olo on kuin merisairaalla. Takaisin aiheeseen, silmäni ovat myös herkät että silmämeikki tuntuu roskalta silmässä. Ja loppujen lopuksi ehkä nuo ovat vain tekosyitä. Sillä en todellakaan ole mikään meikkaus kingi näytän ihan huonovointiselta pandalta jos laitan naamaan jotain vähän erikoisempaa. Naaman koitan pitää puhtaana ettei tarvitsisi mitään näppyjäkään peitellä.

Silmänaluset haluaisin kyllä piilottaa mutten keksi mitä niihin käyttää. Niistä paistaa läpi siniset verisuonet. Demostoidakseni tätä ihanaa efektiä yritin etsiä kuvan jossa se näkyisi hyvin. Ihastuksekseni kuitenkin huomasin etten löytäny sellaista kuvaa :P Peiliin katsoessa sen kuitenkin näen. Mutta jos jollakulla on suositella näihin jotain tuotetta niin kiiiitooss paljon!
Löysin kuitenkin yhdestä kuvasta tämän melko onnistuneen silmämeikin, rakeisempana kuin koskaan.

Sitten ois vielä vähän parinviikon takaisen Tampereen reissun saldoa. Olen säästökuurilla joten mukaan tarttui melko halvahkoa roinaa. Ei sillä että muuten kallista tavaraa ostelen, olen melko nuuka ja ostan paljon käytettyä sekä alekamaa, varsinkin vaatteita ja kenkiä. Tyhmää ostaa kalliilla uutta kun ne muutenkin yhden tai kahden kerran jälkeen näyttää samalta kuin ne rätit kirpparilla. Noh, ainakin minun käytössä. En metsästä mitään tiettyjä vaattekappaleita "tyylin täydellistämiseen", vaan otan niitä mitä on tarjolla ja mitkä miellyttää silmää. En kuitenkaan sano että metsästyksessä mitään pahaa olisi.
Cybershopin alesta, legginssit 4e
Bijou Brigitte 2.95e
radiokirppis 1.20e

Jaaaahh... Loppukevennyksenä (ihan kuin tämä semmoista tarvisi) on tämä animoitu pikseliukko jonka väsäsin päivällä.
Poikaystävällä on suunnitelma tehdä oma peli, jonka tekemisessä yritän häntä parhaani auttaa. Hän kuitenkin välillä turhautuu niin että uhkailee lopettavansa koko homman. Hänen ei todellakaan pitäisi luovuttaa sillä tiedän että sisimmissään hän haluaa sen valmistuvan. Ja niin haluan minäkin. Uskon että saamme tämän projektin päätökseen ennemmin tai myöhemmin. Toivon vain että pystyn tsemppaavan häntä tarpeeksi. Onhan tämä kerrassaan mahtava juttu eikö vaan?

5 comments:

  1. noista meikkijutuista en osaa sanoa muutakuin että mmkei :D mutta siis hieno pikseliukko, on tuo ainaki hienompi ku se mun tekemä ukko kännykkäohjelmoinnin harjotustyöpeliin :D mut joo uskon että se tekeminen on työläämpää kuin se ennen aloittamista tuntuu... sinnikkäästi vaa jatkaa ni joku päivä se on vielä valmis. mullaki on haave että joku päivä vielä tekisin sellasen legend of zelda: link to the past -tyylisen pelin, se on vaa alottamista vaille valmis :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voihan, mä jo luotin että oisin sulta saanut apua tähän meikkiasiaan. Syvä pettymys :''D Mutta hei kiitos :> Se tekeminen tosiaan on työlästä. Hän ajatteli myös siitä sellaista Final Fantasy ykkösen tapaista pixelimössöä. Siinä on tosi paljon tekemistä, muttei mahdottoman paljoa. Mutta hei, toivottavasti itse joskus innostut haaveesi tekemään! :>

      Delete
  2. Ihana toi radiokirpparilta löydetty paita! :)

    ReplyDelete
  3. Sinisen neutralisoijan sinä tarvitset silmänalusiisi. Itselläni on kokemusta vaan Ben Nye -merkistä, se on kallista mutta hyvää, ja ehdottoman riittoisaa. Sitä saa jostain hifistelykaupoista, kuten Stockalta, ainakin minun tietääkseni. Joe Blascoa voit myös kokeilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti vinkeistä! Laitan nuo muistiin ja pidän silmäni auki seuraavalla ostosreissulla. :)

      Delete